Kasvukipuja

On vain vähän asioita, jotka ovat mukavia iän karttuessa, ainakin mitä tulee omaan kehoon. Jonkinlainen premenopaussi on iskenyt varsin voimallisesti ja olotila on usein tukala.

Ensimmäiset kuumat aallot sain vuosi sitten. Kikattaen kerroin asiasta kavereilleni. Miltä se tuntuu? Mistä voit olla varma, että se oli juuri sitä? Ne hitto vaan tunnistaa. Itse kuvailin tunnetta vähän samanlaiseksi, kuin että uppoutuisi kuumaan kylpyyn ja tuntisi veden nousevan jostain dekolteen kohdalta ylöspäin, hitaasti ja varmasti. Kunnes se menee ohi. Luojan kiitos istuin yksin toimistossani eikä kukaan ollut näkemässä! Joulua ennen näitä aaltoja tuli tiheästi ja nyt niitä on ollut vain vähän.

Olen huomannut aaltojen ja kuukautisten välisen yhteyden: jos menkat eivät tule ajallaan, aallot lisääntyvät. Viime aikoina taas olen kärsinyt jatkuvista kuukautisista ja aallotkin ovat pysyneet poissa. Molempi huonompi – ei naurata yhtään. Ylimääräiset rättipäivät kuukaudessa taas johtavat ylenpalttiseen syömiseen ja vähentyneeseen liikuntaan. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen, mihin se johtaa: lihomiseen. Ja sitä myötä itseinhoon ja vielä pahempaan saamattomuuteen.

Ei, en minä masentunut ole, mutta jonkun verran riepoo. Peilistä katsoo kulahtanut akka, jota ei edes meikkikerroksella saa siistiksi. Käsilaukku muuttuu muumimammamalliseksi, koska mukana täytyy jatkuvasti kuljettaa arsenaalia vanhentumisen oireita vastaan: muutamat parit silmälaseja eri käyttötarkoitusta varten, lääkkeet ja tamponeita tai siteitä hätätapauksia varten sekä tietty verenpainelääkkeet, jos aamulla sattuu unohtamaan.

Erityisiä mielialavaihteluita en ole toistaiseksi huomannut, mutta onhan se lohduttavaa, ettei sentään vielä ole kaikella paskalla siunattu. En siis juokse työaikana vessassa pillittämässä enkä tee sitä kotonakaan. Keskittymiskykyni voisi olla parempi, mutta kyllä tämän kanssa vielä elää.

Vuosi sitten mittautin hormonitasoni, jotka osoittautuivat lievästi laskusuuntaisiksi. Johan tässä alkaa ikääkin olla melkein puoli vuosisataa, joten ei kai auta muuta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja mennä gyneltä ruikuttamaan jotain helpottavaa lääkitystä. Jos minä jatkan samaa rataa, saatan muuttua ihan oikeasti noidaksi.

James Bond

Teen tässä julkisen tunnustuksen: en ole koskaan nähnyt yhtäkään Bond-elokuvaa. Viikonloppuna jouduin vähän selittämään miksi näin on.

Asialle ei ole mitään periaatteellista selitystä; en vain koskaan ole tullut menneeksi katsomaan niitä. Sinänsä myönnän bondien kulttiaseman ja oman ignoranttiuteni sen edessä. Tosin tiedän, kuka kirjat on kirjoittanut ja jotain niiden syntyhistoriastakin. En myöskään ole täysin tietämätön bond-näyttelijöiden suhteen.

Kun joskus kymmenen vuotta sitten havahduin tähän tosiasiaan, etten ole yhtään filmiä nähnyt ja toisaalta siihen kauhisteluun, kuinka sellainen voi olla totta, asiasta saattoi tulla enemmänkin periaatteellinen. Enää en voi niitä edes katsoa. On paljon shokeeraavampaa kertoa olevansa neitseellinen bondien suhteen vielä liki viisikymppisenä, kuin sanoa nähneensä ne kaikki tai muutaman.

Jauhelihaa paistista

Kini kirjoitti blogissaan lapsuusmuistojaan, joihin kuului kaupassakäynti äidille. Kauppalistalla oli jauhelihaa paistista. Samanlaisilla ohjeilla on mummu minutkin lähettänyt Närhin kauppaan.

Paitsi että minua ihmetytti suunnattomasti, kun mummu sanoi, että käy ostamassa jauhelihaa. Paistista. En ymmärtänyt. Mummu sanoi, että menet vain lihatiskille ja pyydät jauhelihaa paistista. Vähän hävettikin, kun ajattelin, että eihän se Närhin Jussi punaisessa lihalakissaan kuitenkaan ymmärrä, jos noin konstikkaasti puhun. Pitäisi kai sanoa paistinen jauheliha, jos kerran sellaista tarkoittaa. Pakko tunnustaa, että meni varmasti parikymmentä vuotta kunnes käsitin, ettei se ”paistista” ollutkaan adjektiivin partitiivi sanasta “paistinen”, vaan substantiivin elatiivi sanasta paisti.

Ihan noin sofistikoidusti en kuitenkaan ongelmaa alta kouluikäisenä pohtinut, vaan se vain kuulosti oudolta, mutta edelleenkään en sano ostavani jauhelihaa paistista, vaan puhun paistijauhelihasta.

Kamalat traumat jäi taas.

Annoin palautetta

Olen jo pitkään käynyt useasti viikossa kuntosalilla puskemassa viisi kilometriä crosstrainerilla ja sen jälkeen kehittämässä lihaksia laitteilla. Viime viikolla hikoilin siellä kuutena päivänä. Tuloksista en nyt sen enempää kirjoita, mutta eilen meni kuppini nurin.

Salilla on pari-kolme kertaa vuodessa kampanjoita uusien jäsenien hankkimiseksi ja se näkyy epämukavuutena. Salille tulee paljon sellaisia ihmisiä, joiden tarkoituksenakaan ei ole jatkuva kunnon ylläpitäminen, vaan ainoastaan tarjouksen hyödyntäminen. Näiden joukossa on poikkeuksetta häiriköitä.

Erityisiä häiriköitä ovat myöhäisteini-ikäiset miehet, jotka saapuvat muutaman tyypin ryhmissä. Hontelot miehenalut nojailevat laitteisiin sillä aikaa kun yksi tekee huolimattomia liikkeitä kehittääkseen olemattomia rinta- tai hauislihaksiaan. Lauma mölisee katkeamatta keskenään ja osa siitä istuu vapaina olevilla laitteilla tekemättä mitään. Pakollisesta pyyhkeestä nämä kollit eivät ole koskaan kuulleetkaan.

Sain eilen vaivoin hillittyä kiristyneen kielijänteeni, kun katselin kuuden tällaisen jäppisen menoa ja yritin päästä suosimalleni laitteelle. Kotiin päästyäni söin ja rauhoituin. Sen jälkeen kirjoitin salille palautteen, jossa pyysin henkilökunnalta tiukempaa otetta koskien käyttäytymissääntöjä. Näytin postiaihion myös Ruusulle ennen lähettämistä, minulla kun on joskus sormenpäät turhan herkät kirjoittamaan liian katkuista tekstiä. Ruusulla ei ollut huomauttamista sanavalinnoistani tällä kertaa.

Sunnuntait

Sunnuntait ovat lähtökohtaisesti tylsiä päiviä. Muistan jo lapsuudesta, kuinka sunnuntaisin manguin kun ei ollut mitään tekemistä.

Nykyään minulla on vakituista sunnuntaiohjelmaa. Olen ottanut tavaksi hoitaa kynteni sunnuntaisin. En ole juuri koskaan pitänyt erityistä huolta kynsistäni, mutta nyt reilun vuoden päivät olen käyttänyt lakkaa kesälomaa lukuun ottamatta. Ostin syksyllä sähköisen kynsiviilan, jossa on erilaisia osia eri tarkoituksiin enkä enää leikkaa huolimattomasti vaan viilaan kynteni siistiksi.

Pitkiä kynsiä minulla ei ole ollut milloinkaan, koska lapsena viimeistään pianonsoitonopettaja leikkasi ne. Toiseksi aina kun kynteni ovat kasvaneet pidemmiksi, ne ovat liuskoittuneet ja halkeilleet – pitkiä kynsiä on siis ollut mahdoton pitää. Enkä ole pitkiin koskaan tottunutkaan ja tunnen niiden rajoittavan kaikkea toimintaa.

Sen jälkeen kun aloitin viilaamisen, kynteni eivät ole enää liuskoittuneet ja ne kasvavat pidemmiksi helpommin. Nykyään jopa nautin, kun sunnuntaiaamupäivisin lataan kaistalta jonkun hyvän elokuvan ja istun sohvalle väsäämään omatekoista puolimanikyyriä, joka päättyy viikon värin valintaan. Olen jopa hankkinut useita erivärisiä kynsilakkoja, mikä on minulta ennenkuulumatonta.

Toinen sunnuntaiaskare on sopankeitto. Väännän usein jonkinlaisen vihanneskeiton, jota sitten latkin pitkin viikkoa töiden jälkeen niin kauan kuin sitä riittää. Eilen vuorossa oli sovellettu tomaattikeitto, johon lisäsin melko paljon selleriä. Salin jälkeen se maistui.

Ruotsin kielestä vielä lyhyesti

Olin tutkaillut mahdollisuutta päästä joulukirkkoon Costa del Solilla jo etukäteen. Suomalainen seurakunta ilmoitti, että se järjestää jumalanpalveluksen joulupäivänä kello 17.00. Sama ilmoitus oli seurakuntakodin ovellakin, osoitteena La Bolichesin kirkko.

Niinpä Ruusun potiessa flunssaansa köpöttelin rantakatua skandinaaviseen kirkkoon, koska se oli lähin kirkko, jonka pystyin kuvittelemaan jumalanpalveluksen pitopaikaksi tarkemman osoitteen puuttuessa kaikista ilmoituksista. Kellonaika täsmäsi, mutta ei siellä ollut suomenkielistä palvelusta, vaan ruotsalais-tanskalainen.

Toisella kotimaisella pidetyt kirkonmenot eivät minua haitanneet, vaan olin itse asiassa ihan iloinen. Jouluevankeliumin sisällön muistaa ulkoa ja ruotsin kielellä sen sisältö ei eroa suomalaisesta. Papit puhuivat selkeästi ja saarnankin ymmärsi hyvin, lievästä tanskalaisesta korostuksesta huolimatta. Kaikki neljä virttä olivat tuttuja ja hoilasin muun seurakunnan mukana vuoroin tanskalaisesta, vuoroin ruotsalaisesta virsikirjasta Oi sä riemuisaa ja Maa on niin kaunista.

Jälleen kerran ajattelin miten mukava on osata ruotsia enkä edelleenkään ymmärrä niitä ihmisiä, jotka eivät suostu ymmärtämään sitä etua mikä siitä on. En kiellä, etteikö muiden kielien taito olisi hyvä asia, mutta miten helppoa on sulautua ruotsalaiseen yhteisöön maailmalla kielitaidon myötä! Kulttuurierot ovat pieniä ja arvopohja samanlainen.

Kampaajalla

Kävin lounastauolla lyhentämässä muodottomana rehottaneen kuontaloni. Minulla on ikävä taipumus vältellä kampaajalla käyntiä, mutta nyt oli pakko mennä.

Kampaajalla käynti on sinänsä positiivinen asia ja se tunne, kun poistuu tukka laitettuna, on ihana. Sen sijaan inhoan siellä istumista. Kampaamoissa on yleensä kirkkaat valot ja ainakin minä näytän tukka märkänä peilistä itseäni katsoessani aneemiselta, väärin meikatulta rusinalta. Kaulan rypytkin ovat ylikorostuneita.

Mutta ah, kun pääsee kadulle, tuntuu kuin olisi nuortunut kolmekymmentä vuotta!

Mies vai lapatossu?

Kesä meni enkä kirjoitellut. Paljon on tapahtunut, mutta niistä joskus toiste, yksitellen.

Ehkä eniten minua on (anteeksi sanankäyttö) vituttanut tyttären sokea rakastuminen Tennistossuun. Olen idiootti – asia, jonka minulle on todennut useakin ystävä – mutta minkäs teen. Ei ole mukava katsella, kun 24-vuotias hyppää iloisesti kaivoon.

Tytär siis pääsi Pariisiin haluamaansa yliopistoon tekemään master-tutkintoa, mikä on kertakaikkisen ihana asia. Siihen se sitten loppuukin. Tennistossu on lähdössä mukaan.

Tennistossu, tämä 32-vuotias kahden lapsen vuosi sitten tatuoitu isä lähtee ensimmäiselle ulkomaankeikalleen tekemään etätöitä nykyiselle työnantajalleen. Nykyisessä taloustilanteessa on koulutetunkin ihmisen vaikea saada töitä ja nekin valikoidaan tarkasti. Koulutusta Tennistossulta löytyy, muttei alkuunkaan ulkomaankokemusta. Halua kaiketi sitten sitäkin enemmän. Vaan suurista puheista huolimatta ”kansainvälisten konsulttitoimistojen” ovet eivät ole auenneet. No eivät tietenkään. Kuka palkkaa ihmisen, joka sosiaalisessa media antaa itsestään epäsiistin kuvan? Luulisi sen asian olevan siinä iässä selvääkin selvempi.

Tennistossu siis ripustautuu tyttäreeni ja toteuttaa unelmiaan hänen kauttaan, on mielipiteeni ollut tähän saakka, eikä se  todellakaan ole muuttunut. Tätä lapatossua en ole suostunut tapaamaan ja se asia hiertää välejäni tyttären kanssa. Olen pohtinut vakavasti, mikä siinä miehenpuolikkaassa ärsyttää niin, että pelkkä ajatuskin hänen tapaamisestaan saa ihoni kutisemaan. Yksi asia on not in my backyard. Ei minua häiritse kummalliset ihmiset, niitä on paljon ystävissänikin ja taidan osittain itsekin kuulua joukkoon. Voin istua samassa pöydässä arvoiltaan hyvinkin erilaisen ihmisen kanssa saamatta yhtään näppylää ja joskus jopa ihailla sellaista tyyppiä, joka edustaa aivan toista maailmaa kuin minä itse. Välttämättä en kuitenkaan halua häntä miehekseni, poikaystäväkseni tai ylipäänsä perheeseen. Se on yksi asia.

Toisaalta näen tyttäreni tekemässä täsmälleen samaa kuin mitä itse olen tehnyt; sitomassa itsensä ihmiseen, joka ei hänelle sovi. Niin, ihmetelkää vain, miten voin näin sanoa, kun en edes suostu tyyppiä tapaamaan, mutta elämänkokemus kertoo minulle sen. Tyttäreni ei ole ihmeellinen, mutta hänen elämänsä on käsitykseni mukaan ollut hyvin erilaista kuin Tennistossun, joka on varsin nuorena mennyt naimisiin ja saanut lapsensa. Siinä on oma viehätyksensä, mutta se viehätys ei kestä. Elävässä elämässä on monta esimerkkiä siitä, kuinka toinen alkaa ärsyttää. Itseltäni sen myöntämiseen meni seitsemän vuotta, Ruusulla sama. Vanhemman polven ihmisissä näkee katkeroituneita ihmisiä, jotka vain nielevät asian.

Tytär on korviaan myöten rakastunut eikä näe, kuinka ilmiselvä lapatossu ankkuroi valtamerilaivansa tähän pieneen luotoon, jonka luulee pitävän sen paikoillaan myrskyissä. Jos 32-vuotias mies haluaa lähteä ulkomaille töihin, hän lähtee sinne itse eikä opiskelijatytön mukana. Valtamerilaiva tarvitsee vahvan moottorin, joka työntää eteenpäin Moottoriksi ei pitkän päälle riitä nätti rakastunut tyttö, hän väsyy. Kauhukuvitelmissani näen, kuinka tytär opiskelee, tekee töitä ja hoitaa siinä sivussa muutkin asiat, koska ranskankielentaidoton Tennistossu ei pysty. Tytär tietenkin tekee kaiken ilomielin, eikä vielä ymmärrä kuinka toisen  taidottomuus vie hänen voimiaan hetki hetkeltä kunnes lopulta siitä tulee status quo ja la grande merda.

Olen aina mielikuvitellut mahdollisia elämäntilanteita. Kun lapset olivat pienempiä, mietin miten suhtautuisin jos heitä kiusattaisiin koulussa tai he olisivat kiusaajia. Kuvittelen etukäteen, mitä keskusteluja kävisin tilanteessa, että minulle ilmoitettaisiin, että jompikumpi olisi jäänyt kiinni rikollisesta toiminnasta jne. Jotkut kuvitelmistani kävivät toteen enkä tietenkään reagoinut kuten olin alun perin suunnitellut, mutta mielikuvittelusta oli hyötyä. Sellaista tilannetta, että älykäs tyttäreni toisi eteeni tennistossuntapaisen, en ole koskaan mielikuvitellut. Mies tuli puun takaa ja reagoin juurikin hyvin alkeellisesti ilmoittamalla, etten halua häntä tavata.  Nyt olen tätä asiaa mielikuvitellut, mutta minulla on vaikeuksia päästä positiiviseen lopputulokseen. Jos suostun olion tapaamaan, tiedän, että väännän käsitykseni aina samaan. Jos mies ilmestyy eteeni lyhythihaisessa paidassa ja shortseissa näyttäen tatuointinsa, tuijotan niitä kuvia kuin halpaa makkaraa ja hillitsen oksennustani (ei hyvä). Vaikka mies tulisi kalliissa puvussa ja kravatissa, sanoisin, että siinä on mies, joka ei seiso edustamansa takana, vaan peittelee paskaansa (ei hyvä sekään). En siis osaa mielikuvitella positiivishenkistä tapaamista tämän herran kanssa.

Ruusu sanoi eilen jotain, mikä valaisi minua paljon. Hän sanoi, että jos Tennistossu olisi Mies, hän olisi toiminut alun alkaen toisin. Kun hänelle olisi selvinnyt mielipiteeni ja se, että tyttäreni suhde häneen ei mielestäni ole hyväksyttävä, hän olisi ottanut puhelimen käteensä, soittanut minulle ja kysynyt mistä kenkä puristaa ja kertonut, mikä mies hän on ja mitkä aikeet hänellä on. Hän olisi tehnyt selväksi, mitä hän edustaa ja miksi. Minä olisin todennäköisesti ollut yllätetty ja sanaton moisesta rohkeudesta ja sen jälkeen niellyt mölinäni. Oikeat miehet toimivat niin, eivät lapatossut. Nyt toiminta on jo liian myöhäistä.

Kuravettä

Minde päivitti naamakirjaansa suhdestatukseksi ”kihloissa”. Päätin vetää astetta paremmaksi ja ilmoitin olevani naimisissa. Ikisinkkua ei kyllä tainnut kukaan uskoa kommenteista päätellen.

Jatkoin kuitenkin hyvää pilaa tuomalla töihin suklaakeksejä ja lähetin osastolleni sähköpostin, jossa kerroin tarjottavista naimisiinmenoni kunniaksi ja kehotin kaikkia hakemaan suklaata aamukahvinsa painikkeeksi. Arvasivat pirut töissäkin, ettei tässä tainnut olla tosi kysymyksessä, mutta lähes huumorintajuton pomoni – vaikka kuuli naurunremakan – tuli vielä erikseen kysymään, että ei kai tähän kuitenkin sisältynyt totuutta. Voi pyhä yksinkertaisuus!

Pomon puolustukseksi on sanottava, että koska tulin aamulla töihin matkalaukun kanssa, hän ehkä ajatteli, että olen lähdössä saman tien häämatkalle.

Pikkuloma

Tänään ampaisen Thalyksella jokavuotiseen vappukauden avaukseen. Vapulla ja uskonnollisiin syihin perustuvilla Karnevaaleilla on se yhteinen juttu, että ne ovat molemmat hauskoja juhlia. Kölnin karnevaalit on Euroopan suurin katutapahtuma. Ehkä siksi en vuosiin ole ikävöinytkään Ullanlinnan vappua.

Jane menee jälleen ajoissa ja lupasi tulla minua vastaan. Jäynäihmisenä hän vaatii minua löytämään asemalta hotellille kartan avulla. Hah! Jane varmaan haluaa löytää itsensä Bonnista tai Düsseldorfista, jos kerran aikoo tyrkätä sen kartan minun käteeni.

Kuten viimeksikin, lomalle lähdettiin lääkärin kautta. Viime syksynä verenpaineeni kohosi sellaisiin lukemiin, että jouduin tutkittavaksi. Sain tammikuussa lääkityksen ja kävin myös erilaisissa mittauksissa, joissa todettiin joissa todettiin, että pumppu on loistokunnossa sinänsä, mutta ne paineet pitäisi saada normaaleiksi. Sen sijaan kolesteroliarvot olivat pudonneet normaaleiksi, joten sitä lääkitystä ei tarvita. Kokeet tehdään jälleen puolentoista kuukauden kuluttua uudestaan.

Tänään on kuitenkin juorujenvaihtoilta ja sekä huominen että perjantai kuluu nahkahousuja vikitellessä.