Naiset on hulluja

Välimerellinen työkaverini Penelope sadatteli rahanmenoaan. Hän kertoi, että väärinpysäköity auto oli hinattu pois ja kunta perisi hinauksesta 200 € maksun. Tänä vuonna, huhtikuun loppuun mennessä hän on maksanut 450 € erinäisiä pysäköintivirhemaksuja. Pyörittelin päätäni ja yksitotisesti sanoin, että kannattaisiko vähän katsoa, mihin pysäköi. No, syy ei sitten ollutkaan Penelopessa, vaan hänen poikaystävässään, joka Penelopen autoa käyttää. Jälleen totesin, että mies sitten maksakoon. Hänellä ei ole rahaa ja koska auto on Penelopen nimissä, hän joutuu sakoista viime kädessä vastuuseen, jolloin ehdotin, että olisiko mitään, jos poikaystävä ei sitten käyttäisi autoa. Viime vuoden saldo oli kuulemma 650 €, joka sentti samaisen poikaystävän tuotoksia. Minä huokaisin syvään.

Penelopella oli tässä kuussa muutakin maksettavaa, jo vuonna 1988 Tanskassa saatu avioero piti saattaa Välimeren maassa viralliseksi ja se piti tehdä juristin avustuksella, koska Tanskan ja Välimeren maan välillä ei ole tunnustettua avioeroa ja koska Penelopella on kaksoiskansalaisuus Välimeren maasta ja eräästä Keski-Euroopan maasta, hänelle aiheutui melko paljon kustannuksia vanha avioeron virallistamisesta. Kysäisin sitten tietämättömänä, että mistä moinen hoppu, kun erokin on noin vanha juttu; Penelope haluaa uudelleen naimisiin ja vanhat roskat on siivottava alta pois.

Jollen olisi valmiiksi istunut, olisin pudonnut.

Tuleva mies on tämä sakkorysä, työtönkin vielä, mutta kun se on niin ihana. Minä katsoin Penelopea, joka muuten on harvinaisen pätevä työssään ja vielä (tähän saakka) mielestäni hyvinkin tolkun ihminen, epäuskoisena ja varmasti suu ammollani. Penelope kiirehti selittämään, että teemme toki avioehdon jne jne jne. Voi jumalan pyssyt! ajattelin ääneen ja kysyin, että minkä helvetin takia pitää mennä naimisiin?

Medialukua

Kun aamulla silmät sikkarassa luin päivän Hesaria, silmiini osui artikkeli Koivukylässä bensiinillä poltetusta asunnosta ja että sen tekijä oli saatu verekseltään kiinni. Ensimmäinen ajatus oli, että sekä asunnon haltija että polttaja olivat mamuja. Miksi näin?

Koivukylä on Vantaalla mamuvaltainen ja rauhaton lähiö, oli yksi syy. Toinen, ehkä vielä tärkeämpi oli se, että tekijä oli saatu kiinni, mutta otsikot eivät kirkuneet rasismia eivätkä muukalaisvihaa.

Sittemmin artikkelia päivitettiin ja kerrottiin, että asunto oli kahdesta asunnosta yhdistetty iso asunto. Sellaisia ei mikään kaupunki tai muukaan yleishyödyllinen vuokranantaja räätälöi suomalaisperheille, joten arvaus osui oikeaan. Enää ei puuttunut kuin vahvistus sille, että tekijäkin oli tuontitavaraa ja se vahvistus tuli sitten artikkelin kolmannen päivityksen yhteydessä. Tämän jälkeen uutinen siirtyi pois Hesarin etusivulta. Todennäköistä on se, että asiasta ei kirjoiteta enää mitään.

Ei blogannut Päivi Lipponen, että nyt riittää, kuten Tampereen tuhotyön yhteydessä. Minä sen sijaan kirjoitan, että vähän voitaisiin katsoa, ketä sinne maahan päästetään. Tämäntyyppisiä innovaattoreita Suomi ei tarvitse. Lienee kuitenkin turha toivoa, että tekijä lähetettäisiin takaisin.

Olen tässä viime aikoina kirjoittanut häiriötä aiheuttavista naapureistani. Iso osa tämän talon asukkaista on muita kuin paikallisia, minä mukaan lukien. Meillä eurooppalaisperäisillä ei ole vaikeuksia olla tuottamatta häiriötä toisillemme. Ainoat tämän talon häiriköt ovat muualta kuin Euroopasta. Minä en ihmettele, miksi yksityiset eivät halua vuokrata ulkoeurooppalaisille asuntojaan, enkä ihmettele sitäkään, että eurooppalaiset lähtevät lätkimään alueilta, joihin muuttaa Lähi-Idän ihmeitä tai afrikkalaisia. Koivukylän tuhotyön seuraukset olisivat voineet olla todella pahat.

Harhautusta

Huhut kertovat, että etelähämäläisessä pikkukaupungissa oli ravitsemusliikkeeseen poikennut oluelle kaksi vanhempaa miestä tummat puvut yllään. Pubissa oli ollut jonkin verran muitakin asiakkaita ja joku jo ennestään miesseurassa ollut naishenkilö oli kovasti kiinnostunut kahdesta uudesta tulijasta ja tarjosi auliisti seuraansa heille.

Tummapukuiset miehet eivät olleet järin ilahtuneet naisen elkeistä ja blogistin hyvin tuntema harmaa pantteri oli kertonut naiselle olevansa kirkonmiehiä ja jakavansa tälle mielellään evankeliumin ilosanomaa. Jostain syystä nainen katsoi sitten parhaimmaksi tyytyä jo ennestään saatavilla olevaan seuralaiseensa ja pukumiehet saivat latkia oluensa rauhassa.

Voi köyhyyden köyhyys ja järjen köyhyys

Katselin illalla Dokumenttiprojektin, joka kertoi köyhyydestä. Perhe oli alta kolmikymppinen, yksi lapsi. Minulta oli katketa verisuoni päästä kun katselin näiden yhteiskunnan suojattien elämää.

Kämppä oli katosta lattiaan tavaraa. Taulutelevisio tuijotti täyteen tupatussa kirjahyllyssä ja ämmällä roikkui 50 kg ylipainoa kehossaan. Neuvolassa tämä täti valitti, että terveellinen ruoka on kallista – ja hän on kokki ammatiltaan. Voi äiti auta, ettei pääni halkea!

Voisiko joku kertoa, millä mittarilla nämä ihmiset ovat köyhiä? Se tavaramäärä, mikä pienessä asunnossa oli, on maksanut jotain. Ei oikeasti köyhällä sellaiseen ole varaa. On täyttä puppua kokin koulutuksella selittää, että terveellinen ruoka on kallista. Se ei ole, jos vaivautuu itse jotain tekemään. Minä tiedän sen, koska olen aina ostanut ja tehnyt ruoan lapsilleni, eivätkä he ole kärsineet puutoksista.

Silloin kun meillä ei ole rahaa, minä en käy baarissa eikä meille ainakaan otettu lemmikkiä. Näillä näytti olevan varaa molempiin. Näyttipä emännällä olevan varaa hiusväreihin ja jossain vaiheessa isäntäkin oli kustantanut itselleen näyttävät lävistykset – tuskin niitäkään ilmaiseksi saa.

Saatan olla kova ja kylmä, mutta en tunne erityistä empatiaa tällaisia ihmisiä kohtaan. Järkyttävää säälinhakua täysin perusteetta; onneksi sentään mies sai palkkatuettua töitä vuodeksi eteenpäin.

Aina välillä seuraan blogeista ihmisten valituksia siitä, miten rahat eivät riitä. Samat tyypit, jotka täyttelevät sossulappuja ja urputtavat nöyryyttämisestä, kirjoittavat seuraavassa postauksessaan, kuinka tilasivat sitä sun tätä netistä – usein totaalisen turhaa kamaa, jota ilman tulee varmasti toimeen. Elämänhallinnassa on jotain pahasti pielessä, kun rahat eivät riitä maitolitraan, mutta kesäksi pitää päästä aurinkolomalle ja rantalomaa varten täytyy käydä Tallinnassa laitattamassa silikonitissit.

Perseaukinen olen minäkin ollut elämäni aikana, enää en sitä ole. Meillä on syöty kaurapuuroa ja kananmunia ennen tilipäivää, mutta meille ei taatusti ostettu stereoita eikä vinguttu sisäfilettä edes tilipäivänä, jos jotain tähdellisempää puuttui.  Lomamatkoja varten tehtiin extraduunia tai sitten loman virkaa hoiti hiekkalaatikko ja taloyhtiön vesiletku.

Lomasta tosin tämä Porsgrenin porukka ei ohjelmassa haaveillutkaan, ja miksi olisi? Vapaa-aikaa tuntui olevan riittävästi. Ohjelmassa kai yritettiin näyttää, miten köyhyys periytyy, koska molemmat mummot selittivät köyhyyttään isiensä alkoholismilla. Onneksi en ole perinyt moista uhriutumista. Isän isä oli alkoholisti pahimmasta päästä ja äidin äiti pienituloinen yksinhuoltaja. Joskus voi kiittää luojaansa siitäkin, ettei niitä valkoisten käytävien varrelta palkkaansa nostavia sosiaalihyysäreitä riittänyt pyyhkimään omien vanhempien takapuolta, tai meitä saattaisi olla Hurstin jonossa jos neljäs polvi!

Jauhelihaa paistista

Kini kirjoitti blogissaan lapsuusmuistojaan, joihin kuului kaupassakäynti äidille. Kauppalistalla oli jauhelihaa paistista. Samanlaisilla ohjeilla on mummu minutkin lähettänyt Närhin kauppaan.

Paitsi että minua ihmetytti suunnattomasti, kun mummu sanoi, että käy ostamassa jauhelihaa. Paistista. En ymmärtänyt. Mummu sanoi, että menet vain lihatiskille ja pyydät jauhelihaa paistista. Vähän hävettikin, kun ajattelin, että eihän se Närhin Jussi punaisessa lihalakissaan kuitenkaan ymmärrä, jos noin konstikkaasti puhun. Pitäisi kai sanoa paistinen jauheliha, jos kerran sellaista tarkoittaa. Pakko tunnustaa, että meni varmasti parikymmentä vuotta kunnes käsitin, ettei se ”paistista” ollutkaan adjektiivin partitiivi sanasta “paistinen”, vaan substantiivin elatiivi sanasta paisti.

Ihan noin sofistikoidusti en kuitenkaan ongelmaa alta kouluikäisenä pohtinut, vaan se vain kuulosti oudolta, mutta edelleenkään en sano ostavani jauhelihaa paistista, vaan puhun paistijauhelihasta.

Kamalat traumat jäi taas.

Wahlroos ja Halosen kausi

 Nieleskelin vähän aikaa Wahlroosin sanomisia Hesarissa. Paperiversiota en ole lukenut, niin että minulta lienee jäänyt jotain myös näkemättä.

On totta, että Halonen keräsi ympärilleen kulttuuri- ja vaihtoehtoihmisistä hovin, jonka vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun on ollut suhteettoman suuri. Se oli helposti nähtävissä Haaviston presidentinvaalien toisella kierroksella olleesta hurmasta, jonka pääasiallinen tuottajajoukko oli juuri Halosen hovi. Hurman laajuudesta ja sen saamasta julkisuudesta päätellen Haaviston olisi pitänyt hävitä paljon pienemmällä prosenttiosuudella kuin se 37 %. Wahlroosin esiintuoma ristiriita Halosen hovin ja suomalaisten äänestyskäyttäytymisen välillä (muissakin kuin presidentinvaaleissa) on siis koko ajan ollut olemassa.

Eräässä artikkelin kommentissa todettiinkin osuvasti, että jos homoavioliitto on valtakunnan tavoitelluista arvoista numero 1, niin syrjäytyminen tulee takuuvarmasti lisääntymään. Halosen hovi on äänekkäästi pitänyt tapetilla – anteeksi vain homot – toisarvoista keskustelua yhteiskunnan marginaali-ilmiöistä sen sijaan, että keskustelun kärki olisi kohdistettu paljon laajempaan ilmiöön, nuorten syrjäytymiseen ja sen estämiseen.

Halosen hovi pitää sisällään keskenään varsin samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, joiden maailmaan ei mahdu eriäviä mielipiteitä. Olet joko samaa mieltä kanssamme tai meitä vastaan. Haloselta ilmeisesti puuttui kyky keskustella toisenmielisten kanssa ja löytää vastakkaisista mielipiteistä mitään kuuntelemisen arvoista. Hyvä johtaja ottaa hoviinsa myös muita kuin myötäilijöitä pystyäkseen peilaamaan omia sanomisiaan. En olisi ikinä uskonut, että viittaisin Kekkoseen, mutta näin teen. Kun Kekkonen huolestui 60-luvulla radikaaleista, hän kutsui heidät Linnan lastenkutsuille ja kuunteli. Miksi Halonen ei tehnyt samaa jo hyvissä ajoin sille joukolle, joka ryntäsi äänestämään persuja viime parlamenttivaaleissa? Koska hän oli ja halusi olla vain samanmielisten ympäröimänä.

Halosen hovi korosti downshiftaamista ja sai aikaan sen, että syrjäytymisestä tuli ikään kuin hyväksyttyä. Downshiftaaminen on ihan hyvä asia, jos se tarkoittaa sitä, että vaihdetaan auto polkupyörään, vältetään kertakäyttöhyödykkeitä ja suositaan kestävää kehitystä. Ylipäänsä tyydytään vähempään. Sen sijaan downshiftaus ei tarkoita, että jätetään opiskelematta ja/tai ei mennä töihin, koska sossuturvallakin voi elää, ei leveästi, mutta voi. Varsinkin jos pystyy asumaan toisten nurkissa. Kun toistakymmentä vuotta vallalla on sellaiset arvot, että väärinkäsitetty downshiftaus on OK, ei ole ihme, että meillä on käsissämme parikymppinen sukupolvi, jonka neljännes on hukassa.

Ne, jotka tämän kehityksen aloittivat, ovat jo hyvän matkaa yli kolmenkymmenen, nelikymppisiäkin, perheellisiä tai ei, mutta vakiinnuttaneet paikkansa yhteiskunnassa. Heillä oli varmasti syynsä oravanpyörästä irrottautumiseen ja he pystyivät sen tekemään hallitusti. Nykyiset parikymppiset eivät.

Olen sivusta seurannut ystävättäreni tyttären elämää. Tytär sai ensimmäisen lapsensa 17-vuotiaana ja toisen 21-vuotiaana. Nykyään hän puskee eteenpäin pienipalkkaisena yksinhuoltajana. Vanhempansa auttavat lastenhoidossa erityisesti viikonloppuisin, jotta tytär voi tehdä parempipalkkaisia sunnuntaitunteja työssään. Työn ohella hän opiskelee työnantajan kustantamaa ammattitutkintoa. Miten helppoa tyttären olisi heittäytyä yksinomaan sosiaaliturvan varaan ja antaa mennä. Onneksi on vielä ihmisiä, joille se ei ole ensisijainen vaihtoehto.

Hesarin ja muidenkin lehtien kommenttiosastoilla kiinnitettiin huomiota Wahlroosin ärsyttävältä kuulostavaan lausuntoon syrjäytyneiden panostamattomuudesta terveydenhoitoonsa. Luin muutamaankin kertaan lauseen ja tulin siihen tulokseen, että lähes jokainen kommentaattori oli lukenut sen väärin ja kommentoinut sitä, ettei terveyskeskuksiin pääse eikä köyhällä ole varaa hoidattaa itseään yksityisesti. Kannattaa lukea lause vielä kerran. Wahlroos tähdentää terveydenhoitoa, ei sairaanhoitoa. Terveen ihmisen pitää hoitaa terveyttään, jotta ei sairastuisi. Monet tutkimukset osoittavat, että syrjäytyneet eivät sitä tee. Terveyden hoitamatta jättäminenkin johtaa syrjäytymiseen, sekin on nähty. Terveyden hoitaminen on huomattavasti halvempaa kuin sairaudenhoito. Se voi olla myös ilmaista; lenkkeily, kävely. Joskus sillä jopa säästää; perjantaipullon ostamatta jättäminen tai tupakointi.

Wahlroosilla on tapana ärsyttää ja tässä hän taisi osua ampiaispesään. En kuitenkaan suoralta kädeltä teilaisi hänen mielipiteitään, vaikka kulmia hioisinkin isolla raastimella.

Turhia mietteitä sohvalta

Lojuessani kotisohvalla mieleeni putkahti skenaarioita väistyvästä presidentistä. Lähetin pohdinnoistani sähköpostinkin Ruusulle eilen.

Yksi aihe koski Halosen mahdollista YK-virkaa, jonka toteutumiseen en uskonut. Hassua, että maakuntalehdet olivat ottaneet sen myös aiheekseen tänään. Lehtien mukaan Suomi ei lobbaa Halosta ILOn johtoon, mitä en sinänsä ihmettele. Halosen näkemykset käsiteltävistä asioista perustuvat sosialistisiin satuihin. Ei niissä saduissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun todellisuus kuitenkin on toisenlainen, ei päätöksiä voida perustaa kuvitelmiin. Saduista olisi kyllä hyvä ottaa ohjenuoraksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteen, joka perustuu työlle toimeentulon ja paremman huomisen edellytyksenä.

Toinen asia, jolla typerästi päätäni vaivasin, oli Halosen ja Arajärven avioliitto. Hehän menivät naimisiin ensimmäisen kauden alkajaisiksi oltuaan sitä ennen ”naapureita”. Mitä ilmeisimmin myönnytyksenä niille, joiden mielestä presidenttiparin tulee olla naimisissa. Kun tämä ”edellytys” nyt poistuu, mahtaako pari muuttaa ”naapureiksi” jälleen. Pysyvätkö he naimisissa?

Kun on aikaa, näinkin turhia asioita tulee sohvalla miettineeksi. Mitä väliä, jääkö Halonen eläkeikäisenä vaille töitä ja mitä väliä, asuuko hän Penansa kanssa?

Kilahdin

Vastapäiset naapurini ovat aiheuttaneet päänsärkyä talossa muillekin kuin minulle jo toista vuotta. En edelleenkään tiedä, kuinka monta henkeä taloudessa asuu, mutta päätelleen siitä, montako kertaa ovi ja hissi räiskyvät päivässä, heitä täytyy olla toistakymmentä.

Viime aikojen pakkaset ovat myös tuoneet mukanaan ikävän ilmiön: rappukäytävässä maleksii miehiä odottamassa sisäänpääsyä naapurilleni, joka ei ole kotona. Miten nämä ovat päässeet käytävään, on minulle ja muillekin mysteerio. Ellei sitten naapuri ole avokätisesti jakanut ulko-oven avaimia lähipiirilleen. On joka tapauksessa inhottavaa avata asuntonsa ovi postimerkin kokoiseen rappukäytävään, kun vastassa on tuntematon maleksija.

Naapurini kunnostautuvat myös siten, että he rahtaavat edestakaisin kantamuksia ja hissistä poistuessaan tai sinne mennessään kolauttavat kassejaan huoneistoni oveen. Tätä tapahtuu vähintään kerran päivässä sinä aikana kun olen kotona, usein vielä varhain sunnuntaiaamuisin. Normaalina iltana aina aamuyöhön saakka heillä ravaa väkeä, joka jostain syystä ei ymmärrä, että kerrostalon rappukäytävässä tulisi öiseen aikaan olla hiljaa.

Alakerran Luigi ja häntä vastapäinen nuori espanjalaisnainen ovat myös saaneet tarpeekseen monikulttuuriperheen kerrostaloon soveltumattomista tavoista. Molemmat ovat luvanneet viedä valitusta eteenpäin yhtiökokouksessa, joka puolestaan valittaa asunnon omistajalle.

Kun tänään jälleen kerran ukseeni kolisteltiin, avasin oveni ja annoin tulla ryöpyn. Ämmä ei edes tuntunut käsittävän, mistä huusin. Demonstroin kolautusta ja karjaisin, että tämä saa nyt riittää ja pamautin oven kiinni ennen kuin kukaan ehti muodostaa enempiä sanoja huulilleen. Hississä jo seisova mies jäi tuijottamaan.

Hyvä aamu

Olipa ihana herätä aamuun kun vaalitulos oli selvä. Olisipa vielä pääkin. Otin kalsarikänät äidin kanssa Skypessä illalla.

Joka tapauksessa olen todella iloinen Niinistön selvästä voitosta. Jos hän osoittautuu huonoksi presidentiksi, minulla ei ole vaikeuksia vaihtaa mielipidettäni. Kansalaisuuttani en olisi vaihtanut, vaikka Haavisto olisi pallille päätynyt.

Eniten Haavistossa ärsyttivät ne kulttuurifasistikannattajat, jotka täyttivät naamakirjan seinän ikään kuin muut olisivat pelkkiä suvaitsemattomia lahtareita. Pitää muistaa, että Suomi on sittenkin rakentunut enemmän niillä eväillä, mitä Niinistö edustaa, eikä niillä toisilla. Jos Haaviston kannattajat olisivat 1918 jälkeen meidät kasvattaneet, me kuuluisimme samaan joukkoon entisten itäblokin maiden kanssa eikä niissä järjestetä sateenkaarimarsseja vieläkään. Terve muistutus oli sekin, että Suomi ei ole pelkkä Helsinki.

Haaviston homous ei ollut minulle koskaan syy, miksi en häntä olisi äänestänyt. Sen sijaan hänen vihreytensä oli – asia, jonka ehdokas itsekin totesi. Toinen oli kouluttamattomuus. Sekin on asia, jonka tärkeyttä suomalaisessa yhteiskunnassa ei pidä vähätellä. Meillä on vahva usko siihen, että koulutus lisää mahdollisuuksia selviytyä elämästä paremmin kuin itse kutakin edeltävä sukupolvi, mikä on tehnyt Suomesta sen minkä se on; kaikilla on mahdollisuus.

Olin eilen kutsunut Ruusun ja Madden  lounaalle syömään jälkiruoaksi runebergin torttuja ja iltapäivä kului jutellessa mukavia. Puhuimme myös Ruotsin ja Suomen vaalijärjestelmien eroavaisuuksista. Ruotsissahan järjestetään sekä kunnallis- että valtiolliset vaalit yhtä aikaa. Siinä on itua, mutta minusta on hyvä, että Suomessa kaikki vaalit kulkevat omaa tietänsä eri aikoihin. Sillä saadaan vastapainoa.

Kunnallisvaaleissa tuskin äänestän Guggenheim-kokoomusta.

Lisää ulkonäköpaineita

Kirjoitin eilen suomalaisministerin pukeutumisesta ja viittasin naispoliitikkojen ulkonäköpaineisiin, joita en sinällään halua vähätellä. Kun tähän maahan viimein saatiin hallitus, integraatioministeriksi valittiin Maggie De Block.

Maggie on raskaasti ylipainoinen ja syksyllä Le Soirissa oli hänen haastattelunsa, jossa hän itsekin kertoi, kuinka jotkut pitävät hänen ulkonäköään esteenä julkiseen toimeen. En valitettavasti löytänyt linkkiä artikkeliin enkä oikeastaan halua puuttuakaan ministerin ylipainoon, vaan verrata hänen pukeutumistaan jopa rinnallaan anorektikolta näyttävään Kyllöseen.

Maggie nimittäin osaa pukeutua.