Lauantaina iltapäivällä havahduin siihen, että hanoista ei tullut vettä eikä vessa toiminut. Onneksi oli sentään iltapäivä ja aamusuihku oli jo otettu. Tekstailin alakerran Luigille, tietääkö hän jotain asiasta. Luigi tiesi kertoa, että koko kadulta on vesi poikki eikä meidän auttanut kuin odotella.
Vettä ei tullut vielä kuudeltakaan ja ikkunasta näin, että erränlainen topparoikka oli viemärien kimpussa. Soitin kuitenkin Ponnarille ja aloin varmistella yökyläpaikkaa, jonka Ponnari lupasikin. Vesi palautui kahdeksan aikoihin illalla vain sulkeutuakseen puolen tunnin kuluttua uudelleen.
Viemärimiesten katujyrä soitti unilauluaan vielä kymmeneltä illalla eikä nukkumaan mennessäni vesi ollut palautunut. En tiedä, missä vika on, mutta tänä aamuna kadulla on iso aitojen ympäröimä reikä. Hanasta tulee vettä, mutta odotettavissa on, ettei sen jatkumisesta ole takeita.