Tuli sitten toinen kierros presidentinvaaleihin. Eipä ole valinta vaikea nytkään, vaan äänestän samaa kuin edellisellä kierroksellakin. Joku kirjoitti ennen ensimmäistä kierrosta naamakirjassa, että jos Jenni Haukion kättely inhottaa, kannattaa äänestää jotain muuta kuin Niinistöä. Kai sen noinkin voi ajatella, vaikken minä keksi sellaista tilaisuutta, missä kävisin Haukiota kättelemässä. Ei silti, en keksi sellaistakaan tilaisuutta, missä joutuisin kenenkään presidentin puolisoa kättelemään.
Iltalehdessä oli molempien ehdokkaiden koulutodistukset esillä. Haavistolla oli ylivoimainen koulutodistus Niinistöön. Silti loppupeleissä Niinistöllä on tutkinto Haaviston jäädessä ylioppilaaksi. Haaviston opiskelemattomuus voi kertoa myös siitä, että on saatu liian paljon liian nuorena ja siksi ei ole välitetty tehdä enempää. Niinistö on joutunut opiskelemaan päästäkseen asemaansa, siis tekemään työtä sen eteen. Sellainen on yleensä asia, joka vetoaa minuun.
Kun meillä on jo ollut yksi maailmanhalaajapresidentti, en halua toista samanlaista. Haaviston sovittelutaidot on tunnustettu, mutta onko Suomen presidentin tehtävä sittenkään ensisijaisesti ratkaista ambomaiden sissiongelmia, vai johtaa Suomen ulkopolitiikkaa tai edistää vientiä, josta saaduilla rahoilla voidaan parantaa elämänlaatua kotimaassa?
Homouskaan ei enää ole este presidenttiydelle, joten pelkän homokortinkaan varaan ei tarvitse ääntään laskea. Kansakunnan paljon parjattu suvaitsevaisuus on nähty, mutta olisiko Haavistosta presidenttiä niille uuskansalaisille, joiden uskonto ei homoutta tunnusta? Ettei vain sitten kukaan tulisi sanomaan, että suvaitsemattomat suomalaiset äänestivät itselleen homopresidentin pelkästään ärsyttääkseen maahanmuuttajia.
